Pähkähullua... Nuts Karhunkierros 2016.

Torstai 26.5.
Töistä kotiin, viimeiset kamppeet laukkuun, kahvia koneistoon ja kyytiä odottelemaan. Lapsia halittelin sohvalla köllien.  Autoon ja menoksi. Tunnelma innostunut ja haikea yhtäaikaa. Facebookiinkin päivitin olevani ristiriitaisissa fiiliksissä, varsinainen muistojen juoksu tulossa. Pysähdyttiin Pudasjärvellä, ostettiin evästä syötiin autossa. Perillä Kuusamossa oltiin iltasella, radio pauhasi jotta korkkarit kattoon....
tavarat hotelliin ja sitten syömään. Jutusteltiin vanhojen ja uusien tuttujen kanssa.

Perjantai 27.5.
Aamupalalle, pitää syödä että jaksaa, vaikkei tekiskään yhtään mieli. Aamupalalta lähdin etsiskelemään Saaraa joka oli luvannut mulle juoksurepun lainaan. Saara löytyikin nopeasti. Kävelyä edestakaisin, Saaran auttelua ja edelleen uusien ja vanhojen tuttujen tapaamista sain muutamalle nettitutulle puheen rytmin ja äänen mikä on aina mukavaa :). Puolin ja toisin tsemppailua ja surkuttelua kun osalla kamuista kisat jäämässä väliin. Kello 12sta hurrattiin pitkämatkalaiset matkaan <3

Tavaroita kasaan, syömässä käyntiä... mä tein viime hetken hankintoja, pakkaaminen tapahtui niin kiireessä ja sähellyksessä että yli puolet pakollisistakin oli jäänyt kotiin. Arvoin vaatteita. Sovittelin joka kerta myyntikojun ohikävellessä Salomonin juoksureppua... se oli niin ihana, ei sillä hyvä se mun lainareppukin on mutta jos on tarkoitus enempikin harrastaa niin oishan se oma ihan kiva... Ja noo kuinka ollakaan viimeisen kerran ohikävellessä se reppu sitten jäikin mulle selkään  :)

Tavarat uuteen reppuun. Reppu oottamaan.... ja sitten ois pitänyt rauhoittua nukkumaan. Mutta uni, missä olitkaan? Jänitti. Mihin ihmeeseen sitä on taas ryhtymässä?  En osannut rauhoittua, lähdin ulos. Kiertelin ja kaartelin. Lopulta jäin hotellin aulaan muutaman muun kanssa katselemaan 160 matkalaisten pallukoiden etenemistä. Viestittelin Seijan ja Marin kanssa. Päätin odotella niin kauan että Tommi on 80km kääntöpaikan huollossa ja no sitten Saarakin alkoi lähestyä huoltoa. Lupasin itselleni että saan valvoa siihen asti että Saara on huollossa. Mutta sitä siirryin sitten odottelemaan jo omaan huoneeseen peiton alle, kännykästä tihrustelemaan. Niin se uni sitten tuli ja onneksi riitti aamuun saakka.

Lauantai 28.5
Kisa-aamu valkeni aurinkoisena. Heräsin Peten lähtötohinoihin, no johan sitä joutikin nousta. Hannan kanssa hipsittiin aamupalalle. Voihan juoksukisapäivien  hobittiaamupalat... antiaamupalaihmisen jonka ruokahalu on viime aikoina ajoittain hukassa, painajainen.  Mutta niin söin, puuron, leivän, kasvikset ja vielä vohvelinkin jälkkäriksi... Hanna ehtikin syödä mua ennen. Aamupalan jälkeen ehdin hurraamaan 160km kakkosen ja kolmosen maaliin :)

Vielä viime hetken panikointia varusteista. Hanna kävi ostamassa itselleen shortsit... toisin sanoen Hätähousut eli paniikkipöksyt. Mä päätin pärjätä capreillani mutten tosiaankaan laittanut pitkiä kompressiosukkia vaan vaihdoin sukat lyhyempiin. Hannan avustuksella hiukset letille ja lasten valitsemat ötökkä - ja kukkapinnit, huivi, hiuksiin, rannekoru jäi tarkoituksella pois matkasta, sykemittarin vyöosa vahingossa. Sitten täpisemään jännityksestä ja odottelemaan bussia. Taas jutustelua muiden kanssa, juoksijat.... <3 

Sitten tuli bussi, ulkona 18astetta lämmintä. Jännitystä, iloa, surua, haikeutta... tunteet risteili edestakaisin. Näissä maisemissa oon viimeksi matkannut yhdessä ihmisen kanssa jonka piti olla se "The only one for me" ... mutta joka sitten valitsikin toisin. Näissä samoissa maisemissa oon kulkenut kun luulin olevani unelma-ammatissani  joka sekin sitten olikin jotain muuta. Ihan hyvää muttei sitä mitä luulin. Näissä maisemissa on niin paljon muistoja. 

Oman lähtövuoron odottelua puun varjossa. Kestävyyttä Pintakaasulla 24/7  ryhmäläisten kanssa jutustelua. Omien tavoitteiden miettimistä jos kuitenkin lisäisi maaliinpääsyn lisäksi vielä jonkun aikatavoitteen. Nojos ois maalissa lähempänä kuutta kuin seitsemää tuntia se voisi olla kiva. Hannan tsemppaus matkaan! 

Ja sitten se oma vuorokin tuli. Riippusillalla vuoron odottamista uudestaan. Ja juoksua! Juoksu kulki! paremmin kuin pitkiin aikoihin. Olin aivan ihmeissäni, en oikeesti ollut uskoa todeksi. Askel oli kevyt, on mentävä kun tuntuu hyvältä.... Muista kuitenkin säästellä, lopussa on niitä mäkiä... tää on sun pisin lenkki ikinä.  Säästelin ylämäissä, tankkasin geeliä ja vettä, kävelin aina kun otin geelin.. Nautin oikeesti. Muutama ohitti ja minä ohitin... Vaikka oli lämmintä tai siis kuuma niin se ei haitannut. Maisemat oli ihania ja linnut lauloi, välillä kastelin huivin purosta. 

Ekassa huollossa näin Sinan ja  sain Hannan kiinni. Olin yllättynyt ja surullinen, niin näin heti sama kuin viime vuonna Pyssymäellä.... ei sen edes tarvinnut sanoa mitään :( Täytin urkkajuomapullon söin sipsejä. Lähdettiin yhtämatkaa jatkamaan ja Hannalla kulkikin hetken kovempaa kuin mulla. Jatkoin omaa hyvältä tuntuvaa vauhtia, ei mitään kovaa mutta tasaista juoksuaskellusta.  Muutama kilometri huoltopisteen jälkeen toinen Hanna Oulutrailcupista tuttu, ohitti minut. Naurahdin että sanoinhan että kyllä sä tässäkin kisassa mun ohi menet. Hetken yritin pysyä samassa vauhdissa mutten pysynyt. 

Reitin matkallinen puoliväli lähestyi. Mun hauskuus alkoi loppua ja juoksu muuttui puurtamiseksi. askel, askel, askel... polvi alkoi kipuilla enemmän. Patukan paikka. askel, askel... Jarkon sanoin ei se oo ku tossua toisen eteen ja vaikka maisemien kattelua... Jossain vaiheessa joku huikkasi että enää 4,5km huoltoon.  Aika pitkät neljäkilsaa... askel, askel, kipu, askel, askel, askel.... Sieltä se sitten tuli Jyrkän alamäen jälkeen, Konttaisen huolto. 

Täytin vesirakon ja urheilujuomapullon, söin suolaa ja suklaata. Lähdin matkaan. Koska mäet on kivoja on kiva juosta samaa mäkeä edestakaisin ja palasin puolesta välistä ekaa nousua takaisin hakemaan urheilujuomapullon ja hyvä niin sillä sitä tarvittiin. Viimeiset alamäet kivusta irvistellen, ylämäet melkein ilosta pomppien kun niitä pystyin menemään kovaa. Ja sitten yks kaks yllättäen, jostain kuului kellojen kalkatus ja maalialueen hälinä, jostain ihmeestä löytyi voimaa pinnistää loppukiriin ja juosta alamäkeen... Punaiselle matolle. Pinkki mitali kaulaan ja kellokalkatin käteen. 

-Aivan Ihmeellinnen Olo-. ajassa 6:17:20 Olin maalissa. 

Kohti Karhunkierrosta....

Syksyllä mietin että juoksenkohan enää ikinä... Sitten yks sateinen iltapäivä istuin tuulipuku päällä kastellin hesessä matkalla töistä kotiin ja ilmottauduin Karhunkierrokselle. Aika huisia. Aika kului ja paljon tapahtui. Tuli juostua lyhyitä ja pitkiä lenkkejä, alotettua punttistreeniä porukassa, joka toinen viikko rankkaa treeniä, joka toinen viikko halittelua lasten kanssa sohvalla, tulipa liityttyä polkujuoksuseuraan...  Sitten yks kaks, kisaan olikin vaan kuukausi aikaa!

"Tiistain treenipäivitys... 35km työmatkapyöräilyä, reipas tunti kuntopiiriä, juoksukisareissun suunnittelua, perjantain saunaillan mietiskelyä.. Käväsin hakemassa Hannalta kahvimaitoa lähdin 2tuntia myöhemmin kotiin auton ja maitopurkin kanssa :D kiitos tästä päivästä "<3

"Sillon ku mä lähdin ni aurinko paistoi... Nyt sataa jotain lumen tapasta hyhmää. No jospa vielä kuitenkin yks kiekka... — paikassa Ruskotunturi."

Ja sitten... mä sairastuin, tai lapset sairastui ensin ja minä sitten. Järkyttävä flunssa, kaikki muut oireet paitsi se oireet pois vievä kuume. Kaks viikkoa kiukkuisena ja flunssaisena. Monta viimehetken fiilistely yhteislenkkiä jäi välistä.... Ketutti, ärsytti. Kaikkea mahdollista.

"Kuinka onnelliseksi ihminen voi tulla pussillisesta mariannekarkkeja, ja pakastimesta löytyneestä kanakeitosta? Juuri sellaisesta lohtukeitosta jota amerikkalaisissa leffoissa viedään kun maailma murjoo ja kaikki on ankeeta ja kurjaa..."



Siitä noustiin, maltoin levätä kunnolla ja flunssa meni ohi. Juoksemaan en päässyt mutta kävelemään ja pyöräilemään kyllä! Lasten kaa lähirantaan ja pyörällä töihin <3

"Mussukoiden kaa lähirannassa" <3

       

"Olipahan maanantai onneksi lopuillaan. Kauneutta ja kipua. Itkua ja iloa. Työmatkapyöräily, ankkalampi ja auringonpaiste, suunnitelmia , raamis ja.... Lettuja iltapalaksi:) "


Viimeinen viikko ennen kisaa alkoi kuopuksen synttärijuhlinnalla.... ja kummallisella tunteella polvessa. Pitkin viikkoa kuulostelin onko polvi oikeesti kipeä vai kuvittelenko vain. Stressaanko ja jännitänkö vaan... Vai onko se kuitenkin ihan oikeesti kipeä, pitäiskö se ehkä teipata jotenkin, ehkä kuitenkin jännitän vaan. Kylä se tästä tokenee. Tiistaina treeneeissä keventelin minkä maltoin ja voin. Illalla pakkasin jo juoksukamoja laukkuun samalla kun etsin töihin kevätjuhlavaatteita.



"Aika hyvin meiän kasvislautaset tyhjeni... Mutta silti mulla saattaa olla vähän paprikainen viikko tiedossa"


Ulos Aurinkooooon! "Noin Kaisa! Reippaasti, nosta jalkaa ja pol-kai-se! Hyvä hienosti meni!"


Keskiviikkona, kisapaikalle lähtöä edeltävänä aamuna siis, äiti soitti mulle töihin aamupalan aikaan (äiti ei ikinä soita siihen aikaan...). Hetken mietin tekevätkö jo lähtöä ajamaan meille vai, vai... onko sattunut jotain, en ehtinyt vastata kuitenkaan koska aamupalatus oli kesken. Sain aamupala-astiat lastattua kärryyn, lähdin viemään kärryä keittiölle, soitin samalla äidille. Matka keittiölle jäi kesken kun lysähdin ennakkoaavistus kävi toteen äiti soitti suru-uutisia mummostani. <3  Kokoilin itseäni tovin, jos toisenkin. Jotenkin selvisin pitkän päivän töissä ja illan kotona, heittelin laukkuun jotain mitä ajattelin tarvitsevani ja rojahdin nukkumaan. Unta ei tarvinnut kauan odotella... Aina elämä ei todellakaan mene oman suunnitelman mukaan...... 







  












Kuvat ja lainaukset facebook päivityksiä, puhelimen piuha edelleen hukassa...
:D

 < kiitos Henna-Leena ja Hanna 

<3

Oulu Trail Cup 2016

Kolme perättäistä keskiviikkoa. Kaks ekaa satoi kaatamalla vettä koko päivän.  Kolmantena paistoi aurinko. Kaikille yhteistä hirmuisen rankka työpäivä, joko oman elämän takia tai no muuten. Tiistaisin treeniporukan punttistreenit.... Ei ehkä ihan parhaat edellytykset lähteä juoksemaan, hirmusti sainkin tehdä töitä joka osakilpailua ennen. Vaan joka keskiviikko viimeistään kuuden aikaan löysin tieni kisapaikalle. Joka keskiviikko väsymys karisi ja juoksu kulki, ei ehkä niin kovin kuin oisin jo toivonut kulkevan mutta kulki kuitenkin.

Osakilpailu 1. Hiironen.
Iltavuoro töissä  venyy, väsyttää. Mietin ehdinkö käymään kotona vai en. No en ehtisi. Keitän töiden jälkeen teetä ja syön banaania ja suklaata... Soitan siskolle <3, makoilen pienten puolen nukkamatolla ja keräilen itseäni Jaksan! Jaksan!

Olen kisapaikalla hyvissä ajoin, koitan bongailla tuttuja, joitain näenkin jotka oli "Likkojen lettulenkillä"   Juttelen Seijan kanssa niitä näitä.
Matka alkaa. Tuttuja polkuja  monen vuoden takaa. Saan hyvän tahdin heti alkuun juoksu kulkee tuntuu hyvältä, pitkästä aikaa. Uudet kengätkin tuntuu mukavalta, ihan eri meininki juosta sopivilla kengillä! vähän ennen puoltaväliä meinaan etten jaksa. Päästän takana tulevan ohi. Hitto! Reilun kuukauden päästä pitäis juosta yli 10kertaa pidemmälle luuuuuuseriiiiiii, et luovuta..juokset vaika hitaasti.... en jaksa. en jaksa.... sitten tulee Maikkulan nesteen kohdalla oleva sorapätkä ja kuulen korvissani Seijan sanat Pyssymäellä: Näissä skaboissa kun tulee soratie niin sillon juostaan! Vaikkei huvittaiskaan tai jaksaiskaan niin juostaan! Sieltä se sitten jostain löytyi... ja loppu matka mentiinkin sitten kovaa. Loppuaika 35:23/5km sijoitus (vaikkei sillä ny niin väliä) 20/31



Osakilpailu 2. Köykkyri
Taas sataa vettä.. Auto hajoaa. Tai no exä osaa ajaa sillä mutta minä en ota riskiä että ajan jonkun yli/auto sammuu risteykseen kun en saa vaihdettua vaihdetta. Päivä meni saikatessa mistä saan auton... sen kerran kun mulla on lapset  ja lastenhoito järjestetty En haluaisi jättää skabaa väliin.  Hanna ja Pete lupaa auton lainaan. suhailen edestakaisin... Pääsen kuitenkin taas ajoissa kisapaikalle, ihan outo mesta ikinä ennen käynyt. Tästäpä ei sen ihmeempiä, ihanaa kamalaa juosta mäkiä, liikaa vaatteita päällä... hiki, ikävä Hannaa, siellä se juoksee Maltan mäkiä, askel-askel-askel... ja  maalissa väsynä mutta onnellisena 33:38/5km 31/45. (nyt kirjottaessa hoksin, varmaan oma bp. polulla!)

Lisää kuvateksti

Osakilpailu3. Pilpasuo
Jäsenissä ja mielessä painaa, vappupitkis, eiliset treenit, miljoona työasiaa, meinais masentaa, vähän ääni painuksissakin, onko  tää oikeesti viisasta...  No lähden kuitenkin, tuttu lettulenkin reitti. Aurinko paistaa linnut laulaa, pitkästä aikaa elämä tuntuukin hetken  yks kaks aika kivalta. Olen tosi hyvissä ajoin, kyselen oisko jotain hommia ei oikein... juttelen tuttujen kanssa joita on jo enemmän :) Ihania uusia ihmisiä mun elämässä <3
arvon juoksenko vai en. No juoksenhan minä. Ekat kaks kilsaa menee keveesti. sitten alkaa painaa, sydän laukkaa, ei tuu  mitään.  Terveydellä ei kannata leikkiä, lasken vauhtia, ei auta. Pudotan kokonaan kävelylle. Kävelen kilometrin. Puolivälin pitkospuut, nostan takas juoksulle, yllättäen juoksu kulkee uudestaan. Ylämäki, kävele, kivipolku juurakot, kohta toinen ylämäki ja isommat kivet... Rytmi löytyy ja jalat tanssii kiveltä kivelle! Jes! Tätä tää on, ihan parasta! katse etsii seuraavaa kiveä mihin jalka astuu ei ehdi ajatella.... viiminen kilsa vauhti kiihtyy, loppusuora, täysiä kädet ilmaan!.... 50:27/7km 20/29

Kiitos: NUTS, Northern Trail runners ja yhteistyökumppanit.... Ihan mahtavat tapahtumat.
Harvemmin sitä tulee pikkulenkuroista näin kirjoteltua, nyt kirjottelin, katellaan joko seuraava kirjottelut  on sitte jo NUTS karhunkierrokselta....

kuvat:Teemu Takkula.

Bootcamp.... toiminnallista treeniä.

Kaikkeen hullutukseen Hanna mua aina houkuttelee :) Ensin aattelin etten jaksa, en kykene, ei oo rahaa... raskas elämäntilanne päläpäläpälä kaikki mahdolliset tekosyyt tähän. Sitten... hoksasin jos aikoo toukokuussa juosta, jos aikoo toteuttaa unelmiaan on niiden eteen tehtävä töitä. Itsestään ja kunnostaan on pidettävä huolta. Siispä lähdin mukaan EasyMove fysioterapian bootcamp- treeniryhmään. Melkein joka kerta lähtiessä jossain vaiheessa tympi. Joka kertaa kuitenkin ehdin odottaa... Kerran viikossa mulla oli paikka jossa saatoin unohtaa kaiken mieltä painavan. Oppia jotain uutta ja huomata kuinka kunto kohosi, tekniikka parani ja joku kannusti. Monesti meinasin tiltata kumpaakin ohjaajista Annukkaa  / Tommia ja kuitenkin joka treenin jälkeen oli vaan niin hyvä olla. Mä Jaksoin!

 20.1.
Kuntotesti. Viisi vähän jännittynyttä naista, inbody-testit, mittailuja, kyykkyjä, soutua, vatsalihasliikkeitä....voi rapakunto.

26.1.
Kyykkyjä, kyykkyjä, kyykkyjä ja lisää kyykkyjä. Eihän tämä tunnu missään, paitsi seuraavana päivänä kun yritti nousta lattialta ylös.

2.2.
Ylävartalo. Päivällä urakalla lumikolahommia töissä ja kotona, tiesi tehneensä :D

9.2.
Eka kuntopiiri/circuit harjoitus. Ylikierroksilla pitkälle iltaan....

16.2.
Toiminnallista treeniä, 8 liikettä 30 toistoa. Lisäksi kaikkia hauskoja eläinkävelyjä, horsewalk, lisko jne.
Tähän tapaan: https://youtu.be/14BjRxE7f1o

23.2.




1.3. Toiminnallista treeniä/ kehopainoharjoitus

8.3. Hiihtoloma

15.3. Migreeni :( megaluokan ketutus....

 22.3. Kuntopiiriä

24.3. Korvauskerta  "Ihanan järkyttävät, järkyttävän ihanat treenit :D

29.3. Kuntotesti. Kaikki osiot hiukan parempia kuin ekalla kerralla <3

Sumuinen sairastupa/siivouspäivä.

Kevätsiivousta pukkais. Alotellaan sitä täältä blogista. Varoitus aion puhaltaa: Phuuuuuuuh! Pölyt pois blogin päältä. Viimeeksi oon kirjottanut kiireisestä arjesta. Sitähän se oli koko syksyn. Tarkoitus oli kirjoittaa myös villasukkaviikonlopuista ja juhlista omat postaukset, mutta ne jäi. Arki ei kevättä kohden muutu vähemmän kiireiseksi... erilaiseksi kyllä. Tai on jo muuttumassa. Isi - ja Äitikotien arjeksi. Lapsiviikko ja yksinäisyysviikko arjeksi. Syitä jotka siihen johti... No niitä en tässä käy, ne ei tähän kuulu. Tämä blogi olkoon - kuntoilua, käsitöitä, keräilyä, kotoilua... mitä nyt onkaan varten sen näkee kun aika kuluu. Niin kuin niin monet muutkin asiat.  Nyt moni asia on vielä vähän sumun peitossa.

Virsi 525

1. Suurempi kuin sydämeni Jumalan on rakkaus. Suurempi kuin oma tahto Kutsujan on laupeus. Suurempi kuin oma into, ehdottomuus mieleni - uskollisuus Jumalamme kaikkea on suurempi. 2. Suurempi kuin epäilymme, suurempi kuin lankeemus, suurempi kuin pettymykset Jumalan on luottamus. Hän on itse kutsuessaan meihin istuttanut sen. Hän ei kadu kutsumistaan, hän on vahvuus heikkojen. 3. Yhtä pyydän, Vapahtaja, tänään yhtä pyydän vain: Näytä yhden päivän matka, askel, jonka tänään sain. Keiden kanssa, mihin suuntaan polku tänään avautuu? Millä tavoin Isän tahto meissä tänään tapahtuu?

4. Anna, Kristus, rohkeutta mennä maastoon tiettömään, jossa merkkejä en tunne, vaille vastausta jään. Juuri siellä sinuun juurrun, vastuuseen viet laajempaan, taikka suostun vähimmässä uskollinen olemaan. 5. Liian suurten odotusten, vaatimusten paineessa vapauteen minun anna, lepoon käydä, Jumala. Rukouksen hiljaisuuteen, valoon Kirjan avatun, lähellesi, Vapahtaja, kutsut kesken taistelun. 6. Suurempi kuin sydämemme, suurempi kuin ihmistyö hiljaisuus on rukouksen, siinä Luojan sydän lyö. Siinä itse, armon Henki, uupunutta uudistat. Annat kasvullemme aikaa, uuteen työhön valmistat.

 

Markku Kilpiö ja Anna-Maija Raittila 1984. Virsikirjaan 1986.

Perinteinen perjantai-ilta.

Taas on perinteinen perjantai-ilta , jengin äänet kuuluu jo kaupungilta...
Väsynä kotiin, sain kyydin Sannalta <3
Pitäis siivota, tekis mieli omella, haluttais myös lenkille, muttei jaksa Mitäään. Minja haluis tortillaa, Teemu ei vastaa on jo kaupassa. En siivoa, en ompele, enkä lähde lenkille. Naksautan uunin päälle. Suklaakakkua, mustikkapiirakkaa ja haarukkapikkuleipiä. (Älä leivo liikaa, älä leivo liian montaa sorttia ettei mee koko iltaa)

Äiti soittaa. Suklaakakku palaa mutta mustikkapiirakka onnistuu täydellisesti. Syödään eilistä lihakeittoa ruuaksi. Ajoitus täydellinen, mustikkapiirakka on valmis kun ekat pikkuleivät menee uuniin. keittiön siivousta samalla kun vahdin uunia.

Villasukat jalkaan, hauskat kotivideot ja pikatorkut nojatuolissa. Katon ekaa kertaa koko syksynä Vain Elämää, syön sipsejä ja lasten karkkipussista " pahoja karkkeja" ( = salmiakki autoja vadelmapalleroita) 

 

Maanantaikappale?

Maanantaikappaleen kanssa piti taistella; Monta kertaa. Pyörittelin kangasta jo  leikkausvaiheessa moneen kertaan. Kenelle, mitä, millaista... taisin itse asiassa jo kangasta tilatessa muuttaa tilausta moneen kertaan. Sitten leikkasin kankaan, mulle ja Saralle paidat. Saran paidan sain valmiiksi ensimmäisten kesäompelujen joukossa ja siihen olinkin tyytyväinen, vaikka siinäkin suunnitelma vaihtui kun neito ei halunnutkaan hupparia.

Oma odotuttikin ompeluinspiraatiota tovin jos toisenkin. Viimein sain inspiksen ennen töiden alkamista. Ompelin sen hihansuita, helmankäännettä ja kaula-aukkoa vaille valmiiksi. Mietin ja pohdin kääntelin kangasta ja resoria... ompelin kaula-aukon, ratkoin pois liian leveä resori, ompelin hihansuut, ratkoin pois liian kapea, ompelin uudestaan, ratkoin, ompelin, ärisin, ompelin... sitten lopulta päätin millaisen tästä teen ja sain valmiiksi, toiseen hihaan tuli vähän hassu hihansuu ja taskut jäi kuitenkin tekemättä. Pidin kuitenkin onnellisena töissä viikon ja huomasin että kyllä, nykyisessä työssä vaatteissa on pakko olla taskut.  Sitten tuli Maanantai.  Aamulla hajosi auto. Iltapäivällä poljin töistä kotiin, pyörä jumitti hassusti... Däng. Paidan hiha oli tipahtanut tarakalta alas ja kiertynyt pyörän ketjujen väliin.( arvata toki saattaa että kyseessä ei tietenkään ollut se hiha jossa oli hassu hihansuu...)  Siinä se oli. Keskellä hihaa, rasvainen, reikärivistö :( .

Taas pääsin ratkomaan ja kääntelemään ja pyörittelemään kangasta... argh.Onneksi kangasta oli jäänyt yli. Niin tästähän alunperin piti tulla mulle ja Saralle hupparit....

Ompelin siis uuden hihan, taskun, paremmat hihansuut. Pidin taas pari päivää töissä ja totesin että pakko ommella toinenkin tasku. Taas paita jäi pyörimään rappusten kaiteelle viikoiksi.  Nyt kun äiti aikoo ens viikon jälkeen viedä koneensa (ja jousto-ompeleen) takaisin Merimaskuun, kaivoin paidan uudelleen esille ja Nyt se on valmis.... Kaksine taskuineen kaikkineen.

Hiusen sumuinen iltakuva (Minjan ottama) Jospa huomenna pihalla lisää kuvia...