perjantai 9. syyskuuta 2016

Liikkuisinko, minäkö?


Jostain, mistä lie nettikeskustelusta, Pyssymäkiahdistuksesta, en tiedä tuli Tarve. Kirjoittaa auki omaa liikunta historiaa. Tämä postaus ja edellinen Minäkö? joka varmaan saa jatkoa jossain vaiheessa on siis jo useemman viikon pyörineet eri muodoissaan tuolla luonnoksissa ja nyt tässä viikon telakalla oloaikana  (toim huom. terveydellisistä syistä johtuva pakollinen liikunta-tauko)Päätin rutistaa nää ulos.

Mulla ei ole mitään varsinaista liikunta/seura taustaa. Sellaista perus arkiliikuntaa, koulussa, koulumatkat, puissa kiipeily, uimakoulu joku jumppakerho ehkä, kavereiden kanssa kirmailua.  Koulun liikunta tunneista muistan jatkuvan kilpailun ja vertailun. En tiedä miksi mä sen muistan luokkakaveri ei tainnut muistaa tunteja samalla tavalla, en muista kuka sitä vertailua sitten teki, opettaja? Kaverit? Minä itse? Miksi mulla yhdistyy minuun ja liikuntaan negativiset muistot, " Olen kömpelö, hidas, huono, mulla ei ole rytmitajua, eikä pelisilmää...pallot lentää ja sinkoilee väärään paikkaan, liikkuessa sattuu, tule hiki, ahdistaa henkeen... mä en osaa enkä voi "  


Alle kouluikäisenä.


Äiti järjesti muiden perhepäivähoitajien kanssa (vai osallistuttiinko jonkun valmiille?) yleisurheilukisat. Kuljin äidin kanssa ympäri urheilukenttää. Jalkaan sattui ja kiukuttelin. Äidin hoitolapsi oli edellisenä iltana kuulemma iltarukouksessa rukoillut että aurinko paistaisi ja olisi hyvä sää ettei kisoja peruttaisi. Minä en tykännyt. Muistan myös taloyhtiön hiihtokisat Äiti ja iskä oli mukana järjestämässä. Kuumaa mehua maalissa. Muistan hienot LÄHTÖ ja MAALI lakanat. Sukset tarttui jäiseen mehuläikkään kiinni ja mehukin oli kuumaa.

Alakoulu

Juoksin ympäri koulun pihaa. Keinuin, kiikuin ja kiipeilin. Liikunta tunnilta muistan tosiaan jatkuvan vertailun tunteen. Sen kuinka seistään pihalla rivissä. Ei, ei pituusjärjestyksessä, ei siis jakoa kahteen. Mun ympäriltä ihmiset väheni. Yksi toisensa jälkeen. Pesäpalloa. Mä tiesin etten osannut eikä mua oikeestaan edes huvittanut, toiseksi viimeiseksi jäänyt osasi sentään syöttää mä en sitäkään. En muista, opetettiinkohan sitä oikeesti edes ollenkaan? Maastojuoksukisat, hiihtokisat, yleisurheilukisat, siellä minä viimeisenä aina. "Jos kaatuisi leikisti niin tarviiskohan oikeesti kisata?" Kuitenkin joka päivä kävellen/pyörällä kouluun. Ehkä se liikunta tuli silloin huomaamatta? Kunta järjesti bussikuljetuksia uimahallille Ne oli siistejä.

Yläkoulu ~ Lukio

Liikuntatunnit käveltiin  oikeesti ois kai pitänyt juosta. Jotkut ehti samassa ajassa  puolet pidemmälle kuin toiset. Jos juoksin niin juoksin heti aluksi liian kovaa ja piiputin heti. Ei kiinnostanut niin ei kiinnostanut. Joskus jaksoin innostua ja yrittää. Yhä edelleen kuitenkin kaikissa pallopeleissä seisoin rivissä ja ihmiset ympärillä väheni.

Riparilla ja leireillä pelattiin ja pelattiin... jalkapalloa, lenttistä, juoksupingistä, olympialaisia, ultimatea millon mitäkin höpöä  itse keksittyjä juttuja joiden säännöt oli välillä mitälie (Tornipallo <3 ).  Ihan vaan sen pelailun ilosta. Ei ees laskettu pisteitä. Yhtäkkiä liikunnasta löytyi joku ihan uusi puoli, liikkua voi ihan vaan huvikseen. Kerran pyöräiltiinkin  kavereitten kaa nuortenleirille. Hämeenlinnasta-Luopioisiin. Satoi kaatamalla vettä. Oltiinn super-onnellisia kun päästiin perille, Me Tehtiin Se! Sitten erehdyin leirillä lenkille liian kovassa seurassa, ( nuorten sm-tason salibandyn ja ringeten pelaajien kanssa) Luovutin, Mitä sä luulit....

Ihastus perusti  tanssiryhmän. Kaveri yllytti mukaan. Kompuroin ja törmäilin.  Eipä sen tyypin huomiota ainakaan mun tanssitaidoilla hurmailtu :D  Mitä sä luulit....

Kaverin isä alkoi valmentamaan lenttistä. Ihan sellasella höntsäilymeiningillä vaan se oli kivaa.

Lukioaikona pyöräilin joskus huvin vuoksi kouluun (10km). Jonkun kerran kait töistä kotiin (25km). Pidin tyttökerhoa ja pyöräilin koululta sinne (5km) ja takaisin sitte kotiin/koululle. Pyöräily <3


Opiskeluaika.
Pyörällä/kävellen joka päivä kouluun ja takaisin. Kavereille ja kaupungille. Pienessä kaupungissa ei kauheesti ollut tekemistä. Notkuttiin kavereitten kaa asuntolan luhtikatoksessa iltakaudet. Olin on/off tupakoitsija. En voi sanoa olleeni hyvässä kunnossa.

Sain hyvää palautetta sisukkuudesta koulun leirillä polkurymyreissusta. Muut vänisi ja valitti reissusta takaisin tullessa. Mä vaan totean " Oli vähän huonot kengät ne meinas jäädä suohon, mutta eipä siinä, vähän nuo oksat repi sääriä mutta vähänkö mettässä oli niiiiin siistiä!" (sielläkö se kipinä jo syttyi?)

Koulun liikuntatunnit on ekaa kertaa ikinä - ihan huippuja!

Oulu.
Muutin Ouluun, olin kohta 25-v. Ootin vauvaa, en tuntenut  juuri ketään muuta kuin lapsen isän, ei ollut muuta tekemistä kun käydä lenkillä. Kävelin, kävelin ja kävelin. Keskustan seurakuntatalolle, nuorteniltaan, Iinatin-Hiirosen polkuja.

Eka lapsi syntyi. Olin kotona. Kuljin vaunulenkeillä ja puistoissa. Kotijumppaa, puistojumppaa, pyöräilin Iinatissa. Tutustuin keskimmäiseni tulevaan kummitätiin, yhteen parhaista ystävistäni <3  :) , käytiin yhdessä lenkillä ja puistoissa. Aloitin työt. Kuljin pyörällä töihin ja toimipisteestä toiseen. parhaimpina päivnä yli 30km päivä. pyöräily <3

Rovaniemi.
Sain yllättäen töitä Rovaniemeltä. Muutin esikoisen kaa anoppilaan (juu...). Pyöräilin töihin (6km). Tosin odotin jo keskimmäistä että jossain vaiheessa pyöräilykin jäi.Vedettiin anoppilan olkkarissa hillittömiä iltajumppatuokioita, esikoinen jumppautti minua ja anoppia, en oo varmaan ikinä venytellyt niin paljon! Olin tosi väsynyt raskaudesta, uudesta työstä ja koti-ikävästä.

Oulu
Tytöt pieniä, muutettiin toiselle puolelle Oulua. Tutustuin kuopuksen tulevaan kummitätiin paremmin, hänkin yksi parhaita ystäviä nykyään  <3  ;). Kävin äiti-lapsijumpassa. Aloitin jalkapallon ja juoksun ekaa kertaa ikinä. Juoksin 10km/tunnissa. Laihdutin ja laihduin hulluna häitä varten.

Kuljetettiin keskimmäisen kummin kaa esikoisiamme kerhoon, käytiin sillä aikaa lenkillä, haaveiltiin ja suunniteltiin punttisalilla käymistä. Paljon myös istuttiin kolmannen kaverin luona juomassa kahvia ja syömässä pullaa :D

Aloitin työt. Tein ekaksi keikkaa, sitten sain pidemmän sijaisuuden. Liikunta vähän jäi. Silloin tällöin kävin lenkillä. Jalkapallo muuttui jotenkin älyttömän totiseksi siitä iloisesta liikunnanriemusta mitä se oli aluksi. Taas huomasin seisovani viimeisten joukossa kun mietitittiin treeneissä joukkueita... mitä sä oikeen luulit....


Täytin 29-v. Aloitin työt taas uudessa työpaikassa. Synttäriviikolla sain tietää että töitä oisi  ainakin kahdeksi vuodeksi - ja tein positivisen raskaustestin. Jotenkin polla hajosi. Puski ikäkriisi ja suuri syyllisyys, kun ei osannut iloita, ei vauvasta eikä työstä. Syksy meni raskauspahoinvoinnissa, kevät ihan sumussa. Jossain vaiheessa huhti-toukokuussa laahustin kotiin (yllätys) polkua pitkin ja kuulin kun lintu lauloi. Ehkä elämä voittaa, ehkä joskus jaksan jotain muutakin.

Vauvavuosi. Kuljetin esikoista ja keskimmäistä eskariin ja kerhoon. Käytiin taas samaisen kummitäti-ystävän kaa vaunulenkeillä. Satunnaisesti lenkillä.

Syksyllä sain taas töitä pyöräilymatkan päästä <3 Päiväkotiin.  Selkä ja pää ei oikeen meinanneet kestää. Ja vuoden vaihteessa hain ja sain seurakunnalta töitä lastenohjaajana. Siinä vierähti muuan vuosi. Jossain vaiheessa lenkkikärpänen puraisi uudestaan ja ryhdistäydyin taas. Päätin että kait ne raskauskilot on aika karistaa kun vauva täyttää kohta kolme.... Aloitin lenkkeilyn ja naapurin kanssa punttiksella/jumpalla/joogassa käynnin. 

Ilmoittauduin työpaikan kautta puolimaraton juoksukouluun. Ihmettelin korkeita sykkeitäni yritin niistä juoksuopelle sanoa " No joillain vaan on korkeemmat sykkeet". Juoksin ekan puolikkaani ihan ominpäin. Juoksu kulki niin ja näin. Joskus olin innoissani ja no joskus vähemmän. Afaltilla tuntui jotenkin kurjalta. Kuopuksen kummitäti hurahti polkujuoksuun ja keskimmäisen kummitäti punttisaliin. Minä en tiennyt mitä haluaisin. Siispä vain olin ja möllötin. Silloin tällöin kävin lenkillä.

No kuopuksen kummi on kova yllyttämään ja sai ylipuhuttua kävin ensimmäisen polkujuoksutapahtumani ja toisen ja kolmannen... Tuli syksy ja taas alkoi uudet työt. Auto hajosi. Pyöräilin silloin tällöin töihin jossa selkä oli kovilla, taas päiväkoti. Oli pakko keksiä jotain, pyöräily, pilates ja jooga. lenkkeily.

Tänä talvena liityin polkujuoksuseuraan, aloitin pienellä lähisalilla / fysioterapeutilla Bootcamp-liikuntaryhmässä. Lajini oli löytyneet, polkujuoksu ja punttis/kehonpainoharjoittelu. Rankan elämäntilanteen keskellä liikunta oli toi voimia. Polulla jalat vei, ajatus kulki tai sitten piti vaan keskittyä seuraavaan askeleeseen. Bootcampissa, kerran viikossa tunnin ajan täysillä, tai vähemmän täysillä tekniikkaa hioen sai hetkeksi unohtaa ihan kaiken muun.

Viimekuun Pyssymäkireissu opetti sinnikkyydestä, viime viikonlopun Korkatti taas siitä että joskus on ihan oikein luovuttaa ja juosta lyhyemmästi tai hitaasti. Oppia ikä kaikki , nyt toivon todella että saisin pidettyä tän liikunnan ilonkipinän yllä, jahkan nyt siis taas pääsen sinne polulle tai salille.... kunhan tässä sykkeet vähän tasaantuu :)   Nauttikaa ihmiset, nauttikaa <3






P.s. onneksi olkoon jos jaksoit lukea tänne asti, melkoinen urheilusaavutus sekin :D







 




2 kommenttia:

  1. Ihana Kaisa!Oletko ajatellut kirjoittaa siitä mikä johti telakalle ja miksi? Sivuat aihetta monessa kohtaa tarttumatta siihen kuitenkaan kunnolla, minusta se olisi hyvä jatko-osa tälle tarinalle ;) t. Kuopuksen kummitäti

    VastaaPoista
  2. Juu oon ajatellut. Ja oon jo sitä alotellutkin, on vaan jotenkin sekin niin iso kokonaisuus että teen siitä ihan oman juttunsa.

    VastaaPoista