Kohti Karhunkierrosta....

Syksyllä mietin että juoksenkohan enää ikinä... Sitten yks sateinen iltapäivä istuin tuulipuku päällä kastellin hesessä matkalla töistä kotiin ja ilmottauduin Karhunkierrokselle. Aika huisia. Aika kului ja paljon tapahtui. Tuli juostua lyhyitä ja pitkiä lenkkejä, alotettua punttistreeniä porukassa, joka toinen viikko rankkaa treeniä, joka toinen viikko halittelua lasten kanssa sohvalla, tulipa liityttyä polkujuoksuseuraan...  Sitten yks kaks, kisaan olikin vaan kuukausi aikaa!

"Tiistain treenipäivitys... 35km työmatkapyöräilyä, reipas tunti kuntopiiriä, juoksukisareissun suunnittelua, perjantain saunaillan mietiskelyä.. Käväsin hakemassa Hannalta kahvimaitoa lähdin 2tuntia myöhemmin kotiin auton ja maitopurkin kanssa :D kiitos tästä päivästä "<3

"Sillon ku mä lähdin ni aurinko paistoi... Nyt sataa jotain lumen tapasta hyhmää. No jospa vielä kuitenkin yks kiekka... — paikassa Ruskotunturi."

Ja sitten... mä sairastuin, tai lapset sairastui ensin ja minä sitten. Järkyttävä flunssa, kaikki muut oireet paitsi se oireet pois vievä kuume. Kaks viikkoa kiukkuisena ja flunssaisena. Monta viimehetken fiilistely yhteislenkkiä jäi välistä.... Ketutti, ärsytti. Kaikkea mahdollista.

"Kuinka onnelliseksi ihminen voi tulla pussillisesta mariannekarkkeja, ja pakastimesta löytyneestä kanakeitosta? Juuri sellaisesta lohtukeitosta jota amerikkalaisissa leffoissa viedään kun maailma murjoo ja kaikki on ankeeta ja kurjaa..."



Siitä noustiin, maltoin levätä kunnolla ja flunssa meni ohi. Juoksemaan en päässyt mutta kävelemään ja pyöräilemään kyllä! Lasten kaa lähirantaan ja pyörällä töihin <3

"Mussukoiden kaa lähirannassa" <3

       

"Olipahan maanantai onneksi lopuillaan. Kauneutta ja kipua. Itkua ja iloa. Työmatkapyöräily, ankkalampi ja auringonpaiste, suunnitelmia , raamis ja.... Lettuja iltapalaksi:) "


Viimeinen viikko ennen kisaa alkoi kuopuksen synttärijuhlinnalla.... ja kummallisella tunteella polvessa. Pitkin viikkoa kuulostelin onko polvi oikeesti kipeä vai kuvittelenko vain. Stressaanko ja jännitänkö vaan... Vai onko se kuitenkin ihan oikeesti kipeä, pitäiskö se ehkä teipata jotenkin, ehkä kuitenkin jännitän vaan. Kylä se tästä tokenee. Tiistaina treeneeissä keventelin minkä maltoin ja voin. Illalla pakkasin jo juoksukamoja laukkuun samalla kun etsin töihin kevätjuhlavaatteita.



"Aika hyvin meiän kasvislautaset tyhjeni... Mutta silti mulla saattaa olla vähän paprikainen viikko tiedossa"


Ulos Aurinkooooon! "Noin Kaisa! Reippaasti, nosta jalkaa ja pol-kai-se! Hyvä hienosti meni!"


Keskiviikkona, kisapaikalle lähtöä edeltävänä aamuna siis, äiti soitti mulle töihin aamupalan aikaan (äiti ei ikinä soita siihen aikaan...). Hetken mietin tekevätkö jo lähtöä ajamaan meille vai, vai... onko sattunut jotain, en ehtinyt vastata kuitenkaan koska aamupalatus oli kesken. Sain aamupala-astiat lastattua kärryyn, lähdin viemään kärryä keittiölle, soitin samalla äidille. Matka keittiölle jäi kesken kun lysähdin ennakkoaavistus kävi toteen äiti soitti suru-uutisia mummostani. <3  Kokoilin itseäni tovin, jos toisenkin. Jotenkin selvisin pitkän päivän töissä ja illan kotona, heittelin laukkuun jotain mitä ajattelin tarvitsevani ja rojahdin nukkumaan. Unta ei tarvinnut kauan odotella... Aina elämä ei todellakaan mene oman suunnitelman mukaan...... 







  












Kuvat ja lainaukset facebook päivityksiä, puhelimen piuha edelleen hukassa...
:D

 < kiitos Henna-Leena ja Hanna 

<3