lauantai 17. lokakuuta 2015

Perinteinen perjantai-ilta.


Taas on perinteinen perjantai-ilta , jengin äänet kuuluu jo kaupungilta...
Väsynä kotiin, sain kyydin Sannalta <3
Pitäis siivota, tekis mieli omella, haluttais myös lenkille, muttei jaksa Mitäään. Minja haluis tortillaa, Teemu ei vastaa on jo kaupassa. En siivoa, en ompele, enkä lähde lenkille. Naksautan uunin päälle. Suklaakakkua, mustikkapiirakkaa ja haarukkapikkuleipiä. (Älä leivo liikaa, älä leivo liian montaa sorttia ettei mee koko iltaa)

Äiti soittaa. Suklaakakku palaa mutta mustikkapiirakka onnistuu täydellisesti. Syödään eilistä lihakeittoa ruuaksi. Ajoitus täydellinen, mustikkapiirakka on valmis kun ekat pikkuleivät menee uuniin. keittiön siivousta samalla kun vahdin uunia.

Villasukat jalkaan, hauskat kotivideot ja pikatorkut nojatuolissa. Katon ekaa kertaa koko syksynä Vain Elämää, syön sipsejä ja lasten karkkipussista " pahoja karkkeja" ( = salmiakki autoja vadelmapalleroita) 





 


torstai 15. lokakuuta 2015

Maanantaikappale?


Maanantaikappaleen kanssa piti taistella; Monta kertaa. Pyörittelin kangasta jo  leikkausvaiheessa moneen kertaan. Kenelle, mitä, millaista... taisin itse asiassa jo kangasta tilatessa muuttaa tilausta moneen kertaan. Sitten leikkasin kankaan, mulle ja Saralle paidat. Saran paidan sain valmiiksi ensimmäisten kesäompelujen joukossa ja siihen olinkin tyytyväinen, vaikka siinäkin suunnitelma vaihtui kun neito ei halunnutkaan hupparia.

Oma odotuttikin ompeluinspiraatiota tovin jos toisenkin. Viimein sain inspiksen ennen töiden alkamista. Ompelin sen hihansuita, helmankäännettä ja kaula-aukkoa vaille valmiiksi. Mietin ja pohdin kääntelin kangasta ja resoria... ompelin kaula-aukon, ratkoin pois liian leveä resori, ompelin hihansuut, ratkoin pois liian kapea, ompelin uudestaan, ratkoin, ompelin, ärisin, ompelin... sitten lopulta päätin millaisen tästä teen ja sain valmiiksi, toiseen hihaan tuli vähän hassu hihansuu ja taskut jäi kuitenkin tekemättä. Pidin kuitenkin onnellisena töissä viikon ja huomasin että kyllä, nykyisessä työssä vaatteissa on pakko olla taskut.  Sitten tuli Maanantai.  Aamulla hajosi auto. Iltapäivällä poljin töistä kotiin, pyörä jumitti hassusti... Däng. Paidan hiha oli tipahtanut tarakalta alas ja kiertynyt pyörän ketjujen väliin.( arvata toki saattaa että kyseessä ei tietenkään ollut se hiha jossa oli hassu hihansuu...)  Siinä se oli. Keskellä hihaa, rasvainen, reikärivistö :( .



Taas pääsin ratkomaan ja kääntelemään ja pyörittelemään kangasta... argh.Onneksi kangasta oli jäänyt yli. Niin tästähän alunperin piti tulla mulle ja Saralle hupparit....

Ompelin siis uuden hihan, taskun, paremmat hihansuut. Pidin taas pari päivää töissä ja totesin että pakko ommella toinenkin tasku. Taas paita jäi pyörimään rappusten kaiteelle viikoiksi.  Nyt kun äiti aikoo ens viikon jälkeen viedä koneensa (ja jousto-ompeleen) takaisin Merimaskuun, kaivoin paidan uudelleen esille ja Nyt se on valmis.... Kaksine taskuineen kaikkineen.
Hiusen sumuinen iltakuva (Minjan ottama) Jospa huomenna pihalla lisää kuvia...





 

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Myrskyn jälkeen on poutasää.... Virpiniemi Maastomaraton 2015

Torstai 1.10.
Aurinko paistoi kirkkaasti. Tultiin lasten kanssa sisälle, lähdin laittamaan ruokaa lautasille... " Onpa jännä kun silmissä tuntuu vähän oudolta... oho missä se kauha on, oho kumpi on kauha kumpi lautanen... Voi rumasana#%!!Migreeeni!!!%#####!!!!!! "   Särkylääkettä kitusiin, aurinkolasit lokerosta takaisin päähän. Huikkaus työkaverille mulle puskee migreeni.... syötiin, pääsin ihanaan pimeään nukkariin pötkötin siellä toista tuntia. Olo helpotti niin että selvisin päivän, nukuin illan ja yön, aamulla oli jäljellä vain vähän pökkerö olo. Huh, ehkä sittenkin pääsen juoksemaan.

Perjantai, 2.10.
Katseltiinn työkaverin kanssa iltapäivällä ikkunasta ulos. Tuuli niin että tuntui että keinut kaatuu, puut heiluu. Selvisin sitten migreenistä, mutta sitten tuli myrsky, pääsenkö sittenkään juoksemaan.  Viikko on muutenkin ollut rankka, niin se vissiin ennen mun juoksuhäppeninkejä kuuluu olla? Kummallakin sekä puoliskolla että mulla iltatöitä, normi treeni - ja harrastekuskauskuviot, auto edelleen rikki, uusia sijaisia, lapsia tutustumassa, oma lapsonen töissä mukana... monenlaista haastetta
Ruuaksi soijamakaroonialaatikkoa  sehän sopii kunnon tankkausruokaa :)
Käytiin lapsosen kanssa ihmettelemässä rannassa kun Tuuuuuleeeeee!







Lauantai, 3.10.
Kisa-aamu valkeni ihanan aurinkoisena. Tuuli oli poissa. Heräsin ennen kellon soittoa ja hyvä niin. Tällä hitaalla aamupalan syöjällä olisi tullut kiire... Aamupuuroa, banaania, rahkaa, kahvia ja urheilujuomaa....



 Päästiin perille. Jännitystäpinä iski. Haettiin numerot. Juoksukamuilla oli hauskat numerot, Salainen agentti 007 ja Hätänumero 112. Siinä vitsailtiin "Salainen agentti 007 yrittää saada yhteyden hätänumeroon muttei tavoita...." Mulla oli tylsästi:


Bongailin tuttuja, sain uusia tuttavuuksia. Juoksuyhteisö :) jännitti! Viime hetken vinkkejä, vaihtelin edestakaisin juoksunumeroa takin päälle, alle, juoksisinko sittenkin ilman takkia.... äkkiä vielä käymään vessassa vielä kolmannen " viimeisen kerran" hyppyjä pomppuja........Matkaan!
Päätin juosta ekan kierroksen himmaillen. Vitsit että alkumatka kulki, 9km/h se siitä himmailusta sitten. Juoksukamut Hanna ja Pete kirmasi kuitenkin kauas edelle. Mun vauhti hiipui ja löysi tasaisen tahdin . Juoksin Merjan ja Mariannan kanssa yhtätahtia. Jo ennen ekaa taukopistettä aloin säätää vaatteiden kanssa ja heivasin juoksutakin pois päältä. Juoksu kulki, polku oli hyvä, mäkiä sopivasti, kaikki kohdallaan (paitsi se takki oli ärsyttävä kun se lapatti lanteilla.) Ennen toista tankkauspistettä heippasin Merjan ja Mariannan ja jatkoin yksin, vauhti oli tasaista 8km/h aurinko paistoi.

Ekan kierroksen loppusuoralla sain Hannan vessatauolta kiinni. Otettiin pieni spurtti, kun kulki niin hyvin. (Virhe 1.)  Pitkä metsätien suora, Kädet ylös ja : " Nää tämmöset pätkät on kyllä hämääviä, tuntuu että pystyy mihin vaan! " ja samassa miesten puolikkaan ykkönen veti täysiä ohitse -juuh, en pysty tuohon!

Toinen kierros  starttasi ja Hanna meni menojaan. en pysynyt matkassa vaikka yritin. Oikeen jalan polvessa alkoi tuntua hassulta. Hetken sitä kuulostelin vaan kun ei alkanut pahemmaksi niin jatkoin vaan menoa. (Virhe2) Hassu tunne siirtyi polvitaipeeseen ja takareiteen. Kävelyä, juoksua vuorotellen. kiukkua. suolaa, geeliä, vesi loppui ja tankkaus olikin kauempana kuin muistin. Kävelyä juoksua. harmituksen tunne kun tajusin että taas haaveaika jäi. Mutta kuitenkin... eka puolimaraton, ykköstavoite on kuitenkin " Omin jaloin ehjänä maalissa".  12-13km kohdalla vesipisaroita, yksi ja kaksi, voi ei alkaako sataa?  Ei sentään, tuolta se taas pilkistää aurinko.

Puuduttavaa ylämäki, 15km takana tässä kohtaa ekalla kierroksella jätin Merjan ja Mariannan taakseni. Mitenköhän niillä meni. askel-askel-askel espanjaksi juoksu on correr tai hace footing. Hace footing, tehdä jaloilla. Todellakin jalat tekee nyt... askel-askel-askel löydy rytmi löydy! nyt jos nyt juoksen koko loppumatkan niin pääsenkö tavoitteiseen alle kolmen tunnin (haave 2:30 hylätty jo monta kilometriä sitten)


Viimeinen huolto. kunnolla vettä ja suolaa. Vielä rapiat kolme kilometriä huikkasi huollon kaveri, - juu se mennään vaikka kontaten.  Sitten kulkikin juoksu vähän paremmin.  Tommi ohitti ja tsemppasi.   Kyllä tämä tästä kohta ollaan perillä. Viimeiselle metsäsuoralle joku oli käynyt lisäämässä pätkän pururataa. Ylämäki ennen maalialuetta jaksoin! Hiihtomaja näkyvissä....
                             Viimeiset loppukirit,  Kädet ilmaan ja Maaliiiin! I Did It!  2:54:30.


Sitten suihkuun, saunaan ja syömään.
Ihana oli saunoa yksin ja rauhassa, ihan luksushetkiä tämmöset :)
Sitten kohti ruokapaikkaa, jutustelua muiden juoksijoiden kanssa. Pikku hiljaa alan ymmärtää näitä juoksutapahtumia. Voihan sitä juosta pitkiä lenkkejä yksinkin vaan on se kuitenkin ihan kivaa juosta yhdessä ja jakaa kokemuksia.
Ruualla sometin ja seurailin kpk/24 tuttujun Vaarojen maraton etenemistä. Voi myrsky!
Mitalikahvit siirryin juomaan Peten ja tuttujensa seuraan. Sitten olikin jo aika siirtyä odottamaan Hannaa. Jalat tuntui vähän pökkelöiltä, miun ihanat jalat jotka jaksoi kuljettaa mut maaliin:)


 Matkalla kohtasin Minnan (?) joka huokaisi maratonin olleen ihan hirveää mutta silti hienoa että nyt se on ohi. Ehdin hetken hypellä kun sieltä Hanna tulikin ja veti vielä super loppukirit!
 Mahtavaa Hanna - Maratoonari !



Kaupan kautta kotiin. Kotona patjalle rappusten alle ja koivet ylös. Suklaata, salmiakkia, kaakaonmakuista palautusjuomaa ja siideriä... Pienet päikkärit ja espanjanläksyjä... My nextrun-sivuston selaamista... vissiin jäi taas jotain hampaankoloon :D




Arki. Syksy.

Töitä uudessa työpaikassa takana 2 kuukautta. Ei mikään helppo jakso. Paljon uutta, uusia lapsia, vanhempia, työkavereita, käytäntöjä... rutiinit hakee uomiaan. Kun vaihtaa työajattomasta työstä työhön joka alkaa aamulla yhdeksään mennessä ja loppuu iltapäivällä viiteen mennessä, mutta siihen väliin jäävä aika on kaikin tavoin täynnä toimintaa vaatii se - vähän sopeutumista. Syksy ei  ole muutenkaan, koulun alkuineen, pihahommineen, marjoineen mikään rauhallinen aika. Niin meillä siihen näköjään  aina liittyy joku extrahässäkkä. Viime syksynä mietin milloin on viimeksi ollut sellanen ihan "Tavallinen syksy" ja no, niin kaukaa se löytyi etten enää jaksa miettiä. Että elämän ruuhkavuodet todella. Vaan enpä tiedä, osaisinko olla jos oisi tavallinen syksy. Tai eihän se sitten enää oisi tavallinen kun meiän syksyyn kuuluu Muutos :)

Tässä siis arkipostaus. järjettömän pitkä ja kuvia täynnä... (siltikin monta kuvaa jäi pois kun ne olikin insta/picasa kuvia joita en vaan osaa linkittää )



  Arki on aamuja,  aurinkoisia, vesisateisia, reippaita, hitaita... kahvimuki kourassa väsynä laahustavia aamuja. Tehokkaita, nopeita, työmatkapyöräilyjä. Pieniä hetkiä aikaisin aamulla kun ehditäänkin istua sohvalla ja hassutella... Hukassa olevia avaimia, hanskoja, reppuja, housuja... myöhästymisiä, ehtimisiä.








  Arki on ulkoilua, auringossa, vesisateessa, tuulessa,  metsäretkiä, hiekkakakkuja ja linnoja, keinumista, juoksemista, mopoiluja, Ärisemistä kun mopo ei liiku, kiukkua kun ei ehdi ja kengät on huonosti ja kaveri otti justiin mun lapion, kurahousuja, kinttaita, lapasia, alulakkeja, kiukkua kun en tiedä haluanko ehkä sittenkin punaisen tai vihreän lapion, pukemista, riisumista jumissa olevia vetoketjuja...






 
Arki on hernekeittoa,  näkkileipää, makaroonilaatikkoa, kasvisruokaa, riisiä sukanpohjassa, kaatunut (kaadettu) maitomuki, hoitajan lautaselle lentävä kerran puraistu kalapuikko. Välipala-voileipäkukka, jogurttia ja leipää, välipala nokkamukeja, ... .




 


Arki on pottailua, vaipanvaihtoa, ... iloisia riemunhuutoja kun pottaan tulikin jotain.  käsienpesua, kastuneita hihoja, vedenloisketta, paperimyttyjä, kaatuneita pottia... Hassuja vessalauluja.



Arki on päiväunia, unilauluja, kahvitaukoja, suunnittelua, syöttötulien korjaamista, välipalakärryjä, pikkulintu ruokasalissa








 Arki on askartelua, piirtämistä, muovailua, liiiiimaaaa! Maaaaliaaaaa!





Arki on leikkiä, lauluja. Iloa uusista leluista. Iloa uusista taidoista. Oman vuoron odottamista.  Jumppasalia, palloja, putkia, telttoja... palikoita,  leikkiruokaa, legoja, autoja, pehmoleluja....





                                                                                
Arki on iltapäiviä, aikatauluja, espanjanläksyjä, koristreenejä, juoksulenkkejä, nopeeta ruokaa...  pilalle mennyt paita, raamista, espantunteja, lattiakuvailtoja, sulkkistreenejä, iltatöitä, vanhempainiltoja.... suklaakakkua, mustikkaleivoksia,  legoleikkejä, wii-pelejä, ilatapalaa, iltasatuja...

  










'



 





   




Arki On. Aika täyttä just nyt. Mutta silti Ihanaa,..